[Tehty Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille lopputyönä keväällä 2017. Kaikista eniten yllätin itseni kirjoittamalla runoja. Olin silloin vähän rakastunut. Häpeänsietokyvyn harjoittamisen merkeissä jätän tähän kaikki runot sellaisenaan, myös ne joista sain rakentavaa palautetta, ts. ei kannattaisi runoissa viljellä pop-kulttuuriviittauksia. Osiossa IV oleva kokonaisuus on kuitenkin kirjallisuusviittaus, ja osio on jäljitelmä Timon eräästä runosta hänen esikoiskokoelmastaan Epätietokirja (2009)]
I Esileikki
Harkituilla sanoilla kirjoittaja luo uuden maailman
Harkitsemattomilla sanoilla sinä loit maailmani uusiksi
Seuraavat säkeet syntyivät 20 vuotta lasketun ajan jälkeen
***
II Hänelle, joka ei tunnista tästä itseään
Elämäni mittaisen virheiden jatkumon eräs paikallinen huippukohta oli rakastua sinuun. Nautin sisääni murtautuneista tunteista sen aikaa, ettei jättiputkien metsää saanut enää kitkettyä polttamatta sitä kokonaan ja istuttamatta uudelleen. Toivoin hallittua laskeutumista, mutta lennonjohto laiminlöi tehtäviään.
Ennen auringonnousua hetki on sinisimmillään. Käännyt katsomaan minua ja aamutähtesi tuikkivat valonsa maailmaan. Himmeämpänä tähtenä Aurinko liuottaa minut ensin, sulaudun pilvipoutaan.
Vietän iltoja katsellen kuvaasi puhelimen ruudulta. Venytän kasvojasi nähdäkseni silmiesi taakse, mutta putoan hymykuopan pohjalle enkä halua nousta. Hiuskiehkurasi laskeutuu kuopan ylle, peittelen itseni siihen ja käyn nukkumaan.
Eräänä iltana Gary Moore tuli puhuttelemaan minua, hän muistutti kuolemasta sydämenlyönnin päässä. Harkittuani asiaa päätän olla kerrankin spontaani ja tunnustaa virheeni. Sydämeni pysähtyy siksi aikaa, ettei sen lyönnit loppuisi kesken.
***