[Lyhyt kirjoitus tehty Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille kotiläksynä keväällä 2018, mutta loppujen lopuksi tein aivan toisenlaisen tekstin ja jätin tämän Scriveneriin pölyttymään. Muistaakseni häpesin, että lapsellista kakkahuumoria on maailma jo täynnä.]
Annoin housujeni valahtaa nilkkoihin, ja istahdin sitten posliiniselle valtaistuimelle synnyttämään aiemmin päivällä nauttimaani porsaanleikettä. Aavistin, että operaatiosta tulee raskas, enkä ollut ymmärtänyt varautua siihen ostamalla sanomalehteä myymälän puolelta. Taskussani ei ollut kuin avainnippu ja lompakko.
Siinä pinnistellessäni katselin ympärilleni. Ahtaan kopin oveen oli piirretty keltaisella tussilla iso kirkkovene. Sen sisällä oli pidetty vieraskirjaa. Selasin nimiä ja päivämääriä, yksi puhelinnumerokin siellä oli saatetekstillä »Hanna haluu panna». Ovessa oli pieni ruhje kohdassa, jossa kerrottiin Mikan olevan homo.
Oloni kävi tukalaksi. Muistin nyt vasta tarkistaa, että olihan vessapaperitelineen sisällä muutakin kuin tyhjä rulla. Oli siellä. Sitten aloin lukea telinettä, sinnekin olivat toijalalaiset ajattelijat ja muut ohikulkijat merkinneet aatoksensa aikakirjoihin. »Mädättäjäsuvakit pitäis ampua», oli joku avannut pelin. »Natsit vittuun Suomesta». »Mutavyöry pysäytettävä». Toivoin, ettei viimeksi mainittu ainakaan toteutuisi, sattui niin että mietin hätäsektion mahdollisuutta.
Jatkoin lukemista. Joku toivoi Alexander Stubbin porvarihallituksen kaatumista, ja joku muu oli vetänyt ruksin Stubbin nimen yli ja kirjoittanut alle »Sipilän».
Molskahti. Se oli merkki urakan päättymisestä. Nousin ylös, pyyhin mahdolliset jäännöserät pois, vedin vessan ja pesin käteni. Käsipyyhkeitä ei ollut, ravistelin käsiäni lavuaarin yllä ja kuivasin loput housuihini. Avainnippu kilisi taskussa, kaivoin sen esiin ja raaputin telineeseen kehotuksen mennä töihin.
Satu
[Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille keväällä 2018 kotitehtävänä. Teemana oli satu].
Kaukana idässä, maailman reunalla, törrötti maasta sinertävänharmaa vuori kuin reikäinen kulmahammas. Sen laki oli valkoinen, ja sen pohjoisella rinteellä oli luola. Siellä majaansa piti lohikäärme nimeltään Hefrung. Sen laki oli yksinkertaisempi, hän halusi vain olla rauhassa.
Eräänä päivänä aurinko peitteli vuoren alla levittyvän laakson kultaiseen kimallukseen, mutta Hefrung istuskeli kielekkeellä otsa kurtussa ja kuunteli. Jokin oli herättänyt hänet yöllä. Unenpöpperössä Hefrung ei ollut jaksanut asiaa kauaa miettiä, mutta heti aamutoimiensa jälkeen hänet oli vallannut epäilys. Nyt hän oli varma. Ihmiset olivat jälleen tunkeutuneet Hefrungin reviirille. Edellisestä kerrasta oli tuskin neljääkymmentä vuotta! Eivätkö ne opeta pojilleen ja tyttärilleen mitään? Nyt Hefrung joutuisi taas polttamaan jonkun kyläpahasen varoituksena niille houkille, ja sitä hän ei haluaisi tehdä. Huono omatunto kiusaisi häntä taas kuukausikaupalla, varmaankin hän saisi taas ihottumaa siipiinsä, eikä silloin olisi lainkaan hauska käydä sunnuntailennoilla aution laakson yllä.
Vaan ei auttanut. Hefrung teroitti kyntensä, kiillotti siipensä ja suoritti äänenavauksen. Se ajaisi ainakin itsesuojeluvaistoisimmat tiehensä. Sitten hän levitti siipensä ja ponnahti lentoon. Lumi pöllysi vuorenhuipulla, laaksossa puiden latvat kumarsivat syvään, kun Hefrung iski ilmaa ja lähti jyrkkään nousukiitoon.
Kaukana idässä, maailman reunalla, törrötti maasta sinertävänharmaa vuori kuin reikäinen kulmahammas. Sen laki oli valkoinen, ja sen pohjoisella rinteellä oli luola. Siellä majaansa piti lohikäärme nimeltään Hefrung. Sen laki oli yksinkertaisempi, hän halusi vain olla rauhassa.
Eräänä päivänä aurinko peitteli vuoren alla levittyvän laakson kultaiseen kimallukseen, mutta Hefrung istuskeli kielekkeellä otsa kurtussa ja kuunteli. Jokin oli herättänyt hänet yöllä. Unenpöpperössä Hefrung ei ollut jaksanut asiaa kauaa miettiä, mutta heti aamutoimiensa jälkeen hänet oli vallannut epäilys. Nyt hän oli varma. Ihmiset olivat jälleen tunkeutuneet Hefrungin reviirille. Edellisestä kerrasta oli tuskin neljääkymmentä vuotta! Eivätkö ne opeta pojilleen ja tyttärilleen mitään? Nyt Hefrung joutuisi taas polttamaan jonkun kyläpahasen varoituksena niille houkille, ja sitä hän ei haluaisi tehdä. Huono omatunto kiusaisi häntä taas kuukausikaupalla, varmaankin hän saisi taas ihottumaa siipiinsä, eikä silloin olisi lainkaan hauska käydä sunnuntailennoilla aution laakson yllä.
Vaan ei auttanut. Hefrung teroitti kyntensä, kiillotti siipensä ja suoritti äänenavauksen. Se ajaisi ainakin itsesuojeluvaistoisimmat tiehensä. Sitten hän levitti siipensä ja ponnahti lentoon. Lumi pöllysi vuorenhuipulla, laaksossa puiden latvat kumarsivat syvään, kun Hefrung iski ilmaa ja lähti jyrkkään nousukiitoon.
Parody Noir
[Tehty Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille keväällä 2018. Tehtävänantona oli muistaakseni valita joku erityinen genre, ja yrittää saada kiinni valitun genren konventioista ja tyylistä. Tai sitten parodioida sitä. "Voittajan aamiainen" on apinoitu Max Payne 3 -videopelistä, ja erityisesti omista vitseistäni nauratti etsivän nimi: Mikael Riihi eli Mikki Riihi eli... Puolen sivun rajoite valitettavasti jättää tarinan tyngäksi. Ehkä hyvä niin]
Yksityisetsivä Mikael Riihi jauhoi särkylääkkeen puoliksi tyhjään viskilasiinsa, ja kulautti voittajan aamiaisen kerralla alas kurkustaan. Viikkoja jatkunut sade rummutti ikkunalaudalla, sälekaihtimien välistä tihkuva valo paljasti Riihen toimistossa leijailevan sinisen savun. Riihi raotti kaihtimia ja katseli ulos. Joku olisi voinut nähdä ohikulkijoita, Riihi näki varkaita ja vaimonhakkaajia, puukottajia ja parittajia. Saalistajia ja saalistettavia. Toimiston oveen koputettiin. Riihi pyyhki hikeä otsaltaan, piilotti viskilasin arkistokaappiin ja huusi oven olevan auki.
Ovi kävi, ja toimiston udun takaa Riihen eteen asteli mustaan leninkiin sonnustautunut vaalea nainen. Etsivä Riihi oli odottanut paljon vanhempaa pokaa, leskirouvan ääni oli edellisenä päivänä kuulostanut puhelimessa niin käheältä, että väkijuomia ja tupakkaa olisi samaan päästäkseen kulutettava paljon kauemmin kuin tällä leidillä oli ikää.
- Tekö olette se salapoliisi?
- Yksityisetsivä. Mikael Riihi, palveluksessanne. Otan osaa.
- Helena Totenberg, ja kiitos, nainen sanoi, ja kaivoi laukustaan savukkeen. Riihi tarjosi apuaan sen sytyttämisessä. Itselleen hän sytytti tupakan.
Rouva Totenberg selvitti toimeksiannon vielä kerran Riihelle, vaikka mielessään Riihi oli jo hyväksynyt sen. Herman Totenberg, vasta hiljattain 85 vuotta täyttänyt vuorineuvos, oli muutama päivä sitten löytynyt kylpyhuoneesta, hirttoköysi kädestään. Viranomaisraportin mukaan mies oli yrittänyt itsemurhaa, mutta liukastunut yrittäessään kiinnittää köyttä kylpyammeen yllä olevaan verhotankoon. Helena Totenberg ei ollut asiasta niin varma, ja siksi hän oli kääntynyt Riihen puoleen.
Yksityisetsivä Mikael Riihi jauhoi särkylääkkeen puoliksi tyhjään viskilasiinsa, ja kulautti voittajan aamiaisen kerralla alas kurkustaan. Viikkoja jatkunut sade rummutti ikkunalaudalla, sälekaihtimien välistä tihkuva valo paljasti Riihen toimistossa leijailevan sinisen savun. Riihi raotti kaihtimia ja katseli ulos. Joku olisi voinut nähdä ohikulkijoita, Riihi näki varkaita ja vaimonhakkaajia, puukottajia ja parittajia. Saalistajia ja saalistettavia. Toimiston oveen koputettiin. Riihi pyyhki hikeä otsaltaan, piilotti viskilasin arkistokaappiin ja huusi oven olevan auki.
Ovi kävi, ja toimiston udun takaa Riihen eteen asteli mustaan leninkiin sonnustautunut vaalea nainen. Etsivä Riihi oli odottanut paljon vanhempaa pokaa, leskirouvan ääni oli edellisenä päivänä kuulostanut puhelimessa niin käheältä, että väkijuomia ja tupakkaa olisi samaan päästäkseen kulutettava paljon kauemmin kuin tällä leidillä oli ikää.
- Tekö olette se salapoliisi?
- Yksityisetsivä. Mikael Riihi, palveluksessanne. Otan osaa.
- Helena Totenberg, ja kiitos, nainen sanoi, ja kaivoi laukustaan savukkeen. Riihi tarjosi apuaan sen sytyttämisessä. Itselleen hän sytytti tupakan.
Rouva Totenberg selvitti toimeksiannon vielä kerran Riihelle, vaikka mielessään Riihi oli jo hyväksynyt sen. Herman Totenberg, vasta hiljattain 85 vuotta täyttänyt vuorineuvos, oli muutama päivä sitten löytynyt kylpyhuoneesta, hirttoköysi kädestään. Viranomaisraportin mukaan mies oli yrittänyt itsemurhaa, mutta liukastunut yrittäessään kiinnittää köyttä kylpyammeen yllä olevaan verhotankoon. Helena Totenberg ei ollut asiasta niin varma, ja siksi hän oli kääntynyt Riihen puoleen.
Tilaa:
Kommentit (Atom)