kun pappi oli valmis
äitini kolmannessa polvessa
sanoi: annoitte sitten rengin nimen
ei minusta
tullut renkiä, tallinnassa
luulevat piiaksi.
Corvus Trigeminus
Terävä kieli
nivelessä
lausuu kasan
haaskaa
puhkeavan
silmän räpäys on
maailma siipien
suojassa
nokka kairaa
kalloa, kynnet
irtoaa sulasta
ytimestä
säteilee spontaani
fissio,
vastavoima
Runo 6.11.2018
Lounaistuuli käy
päiväntasaajalta
napa-alueille
lehmusten lehvästö
huokaa tuoksunsa, huokaa
kömpelöiden hyönteisten parvi
nousee piilostaan, surahtaa
vihreään valoon
meden kutsusta, makean kasteen, kasteen
joka sen sormilta nuollaan
silmät kiinni, vedetään henkeen, kaikki, nyt, noustaan
latvaan, noustaan, ja sitten kuollaan
hyvin
pieneksi
hetkeksi.
Tajunta virtaa 31.10.2017
[Tehty runokurssin tunnilla tajunnanvirtaharjoituksen jalosteena. Jätin lukematta ryhmälle, varsinkin kun se sisältää niin paljon epäoriginaalia materiaalia - kuluneita sanontoja, ja jokunen ote oikeiden runoilijoiden runoista, luultavasti ainakin Antti Koivumäkeä jota olin lueskellut vähän aiemmin, eikä omasta mielestäni juurikaan runollista arvoa - mutta tallennettakoon silti tähän näillä saatesanoilla]
Aamutaivaalla parkkihallin värikirjo
valkyriat ratsastavat sen halki
halkeamasta tihkuu kirkasta mätää
Sudet ulvoivat,
karavaani oli kolaroinut korpitiellä ja korpit
nokkivat karavaanarien kalloista silmiä
Tunnustamme väriä muttemme syntejä
sen värisiä kuin mustelmat
nuoren vaimon kasvoilla muistomerkit
Aamutaivaalla parkkihallin värikirjo
valkyriat ratsastavat sen halki
halkeamasta tihkuu kirkasta mätää
Sudet ulvoivat,
karavaani oli kolaroinut korpitiellä ja korpit
nokkivat karavaanarien kalloista silmiä
Tunnustamme väriä muttemme syntejä
sen värisiä kuin mustelmat
nuoren vaimon kasvoilla muistomerkit
Pastissiyritelmä
Maisemakortissa Venus nousee
laventelitaivaan alla rypsipelto, vuosisatainen
nuorisoseura ja saarnamiehen
patsas
koivukuja kohoaa kirkasta kattokruunua kohti
ja siellä jossain
painomusteen alla
umpeen muuratut ikkunat
siellä täällä rehottavat
hirsipuutarhat
hävittyjen sotien muistomerkit
ja koivukujan
päässä kirkkomaa
eikä ristin
sielua.
Runo 10.10.2018
Kantavat rakenteet kumartuvat
ylitseni sylikseni, metsä
huutaa vastaan
mutten näe mitään
sumentuu ääri
ääniaallonmurtaja
kaikuu huokaan
syksyyn syykseni syyskyyt
tulevan talven lumi katollani
Runokseni I
Haen kirveeni ja veistän runoilijan
käsistä sanoja, haketta ja tikut
itkettävät ihoa, sulkakynästä
valuu arkille yksi sieväkin
säe, seinille roiskeita
nousee refluksina
minun runo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)