Hiljaiset asemat

[Olen ajatellut runojen sarjaa hiljaisten asemien teemalla. Junat ja kosminen kauhu, ne ovat lähellä sydäntäni, tässä tosin vain junat. Laitan poikkeuksellisesti kuvana, koska en viitsi edes alkaa yrittää toistaa toisen säkeistön visuaalista ilmettä Bloggerissa]

Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä, naista

kun pappi oli valmis
äitini kolmannessa polvessa
sanoi: annoitte sitten rengin nimen

ei minusta
       tullut renkiä, tallinnassa
                                luulevat piiaksi.

Corvus Trigeminus

Terävä kieli nivelessä

lausuu kasan haaskaa

puhkeavan silmän räpäys on

maailma siipien suojassa

nokka kairaa kalloa, kynnet

irtoaa sulasta

ytimestä säteilee spontaani

fissio, vastavoima

Oman fysiikkani laki on armoton

Runo 6.11.2018

Lounaistuuli käy

  päiväntasaajalta

napa-alueille

 lehmusten lehvästö

   huokaa tuoksunsa, huokaa

kömpelöiden hyönteisten parvi

 nousee piilostaan, surahtaa vihreään valoon

meden kutsusta, makean kasteen, kasteen joka sen sormilta nuollaan

silmät kiinni, vedetään henkeen, kaikki, nyt, noustaan latvaan, noustaan, ja sitten kuollaan

hyvin

 pieneksi

hetkeksi.

Tajunta virtaa 31.10.2017

[Tehty runokurssin tunnilla tajunnanvirtaharjoituksen jalosteena. Jätin lukematta ryhmälle, varsinkin kun se sisältää niin paljon epäoriginaalia materiaalia - kuluneita sanontoja, ja jokunen ote oikeiden runoilijoiden runoista, luultavasti ainakin Antti Koivumäkeä jota olin lueskellut vähän aiemmin, eikä omasta mielestäni juurikaan runollista arvoa - mutta tallennettakoon silti tähän näillä saatesanoilla]

Aamutaivaalla parkkihallin värikirjo
valkyriat ratsastavat sen halki
   halkeamasta tihkuu kirkasta mätää
 
Sudet ulvoivat,
karavaani oli kolaroinut korpitiellä ja korpit
   nokkivat karavaanarien kalloista silmiä

Tunnustamme väriä muttemme syntejä
sen värisiä kuin mustelmat
  nuoren vaimon kasvoilla muistomerkit

Pastissiyritelmä

Maisemakortissa Venus nousee

laventelitaivaan alla rypsipelto, vuosisatainen

nuorisoseura ja saarnamiehen patsas

koivukuja kohoaa kirkasta kattokruunua kohti

ja siellä jossain

painomusteen alla

umpeen muuratut ikkunat

siellä täällä rehottavat

hirsipuutarhat

hävittyjen sotien muistomerkit

ja koivukujan päässä kirkkomaa

eikä ristin sielua.

     

Runo 10.10.2018

Kantavat rakenteet kumartuvat

ylitseni sylikseni, metsä

huutaa        vastaan

mutten näe mitään

sumentuu ääri

ääniaallonmurtaja

kaikuu        huokaan

syksyyn syykseni syyskyyt

tulevan talven lumi katollani