Tilitapahtumien kulku

[Tehty Työväenopiston Luovan kirjoittamisen kurssille syksyllä 2017. Tehtävänantona oli kokeellinen runous. Harmi, että Blogger taitaa hävittää huolellisen taittotyöni. Runojani en halua selitellä sen kummemmin. Tätäkin rajoittaa vähän pituusrajoite,]

TILITAPAHTUMAT


KAIVOKUKKA OY       -50,00
ASEMATUNNELI
16.09.2017   Korttiosto

ATMOtto/Otto.       -20,00
16.09.2017

HOTELLI CUMULUS HKI   -112,00
KAISANIEMI
16.09.2017   Korttiosto

AUTO 160            -34,20
16.09.2017   Korttiosto

LUCKY LADY          -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017   Korttiosto

LUCKY LADY          -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017   Korttiosto

LUCKY LADY          -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017   Korttiosto

LUCKY LADY          -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017   Korttiosto

ATMOtto/Otto.       -90,00
15.09.2017

NORDEA             -713,17
LAINAT/LÅN
15.09.2017 Laina Nordea

ZALARIS HR           2 176,63
SERVICES FINLAND OY
15.09.2017         Pano

Tuokiokuva

[Tehty Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssilla tunnin aikana. Muistaakseni piti kirjoittaa hyvin, hyvin lyhyt tarina käyttämällä annettua kaavaa.]

Auringonnousu valaisi joenmutkan kultaisella kimalluksella. Tom käveli rantaan ja katseli jokea. ”Tiedätkö, minua ei kaduta lainkaan”, hän sanoi. ”Minä olen kyllä pahoillani”, Michael vastasi. Hän tarttui Tomia olkapäistä ja painoi tämän polvilleen. Sitten hän ampui yhden luodin siististi Tomin takaraivoon. Joenmutka kimmelsi kultaisena.

Sääntö-Suomi100

[Kirjoitettu Työväenopiston Luovan kirjoittamisen kurssille syksyllä 2017. Tätähän on pidettävä luonnoksena, koska oikeasti tässä pitäisi olla sata säettä.]

Saako kirjastossa nauraa,

  jos sitä ei ole erikseen kielletty?

Saako bussissa istua toisen viereen,

  jos on tilaa seistäkin?

Saako myydä karjalanpiirakoita,

  jos kutsuu niitä riisipiirakoiksi?

Saako mielitietylle lähettää punastuneen viestin,

  jos ensimmäisistä treffeistä on alle vuorokausi?

Saako tavoitella lähimmäisen puolisoa,

  jos Jumala on jo aikapäivää kuollut?

Saako kävellä punaisia päin,

  jos valkoiset eivät ole näkemässä?

Saako nakkikioskin jonossa turpiin,

  jos oikein rumasti pyytää?

Saako syksy jo,

  jos kesäkään ei ole vielä saanut?

Saako luvan, hyvä neiti,

  jos saan luvan kysyä?

Tanskalainen hetki

[Työväenopiston LK-kurssille syksyllä 2017 tehty kotitehtävä, jossa oli tarkoitus kokeilla käyttää sinuttelua (yksikön toista persoonaa) tehokeinona.]

"Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?", kuulet kysyttävän itseltäsi. Vaalea, auringon nahistama jakkupuku katsoo sinua haaleansinisillä silmillään, ja odottaa vastausta harjoiteltu hymy huulillaan. Yrität pinnistää, ja ottaa kysymystä vakavasti, mutta sanat takertuvat kurkkuun. Sinua alkaa pikku hiljaa kaduttaa, että menit ehdottamaan esimiehellesi voivasi hyvin tuurata häntä Kööpenhaminassa jotain tärkeää kirjainlyhenettä käsittelevässä kokouksessa. Et tietenkään voinut aavistaa, että varsinaisen asian sijasta päivän istunnossa käsiteltäisiin tunteitasi. Kotona ei edes vaimoasi kiinnosta tietää niistä kovin tarkasti, ja nyt tuo tanskalainen korppikotka odottaa spontaania tilitystä mielesi liikkeistä ja niistä mahdollisista syistä, jotka estävät sinua olemasta täysin läsnä.

Näkevätköhän muut, miten hiki kirpoaa otsallesi? Nyt sinulla on tilaisuus puolustaa suomalaisen, nykyaikaisen miehen mainetta, mutta sulkeutuneisuus virtaa syvällä veressäsi. Jakkupuku kallistaa päätään, ja viimein vedät henkeäsi ja kerrot, että olet vähän reissussa rähjääntynyt, mutta positiivisin mielin, ja että luulet voivasi osallistua päivän agendaan niin täysillä kuin inhimillisesti on mahdollista. Tiedät sydämessäsi, että kuuntelet sujuvasti ja vaikenet vielä sujuvammin. Jakkupuvun hymy ei värähdäkään, kun hän kääntää päänsä ja kysyy vieressäsi istuvan miehen tunteista. Sinua nolottaa, kun hän laulaa ruotsalaisittain murretulla englannilla olevansa täynnä energiaa etkä voi olla varma, oliko hän yhtä tosissaan kuin sinä.

Tulevasta elämästäni vessapaperina

[Tämä on tehty ehkä syksyllä 2017 Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssilla tunnin aikana. Käsittelimme roolin ottamista teksteissä, ja esimerkkinä meillä oli Claes Anderssonin runo "Tulevasta elämästäni ruohomattona", joka inspiroi minua. Tosin runon sijasta otin proosalinjan.]

Vessapaperin siivu odotti levollisin mielin viimeistä matkaansa. Suurin osa sen elämästä - ehkä syntymää lukuunottamatta - oli ollut varsin tasaista, ellei tylsääkin. Syntymäkodissaan sen ympärille oli kietaistu muovikääre, ja hän oli saanut siskojensa ja veljiensä kanssa odotella pimeässä varastossa pitkään muuttopäivää, joka sekin oli ollut varsin tapahtumaköyhä; Trukki oli siirtänyt sen muiden mukana koleaan, epämukavaan ja yhtä lailla pimeään autoon. Sieltä se oli kuljetettu valtavaan markettiin, josta sen viimein oli joku sydämellinen nainen ostanut mukaan tarjouksesta.

Nyt, viimein, hän oli täyttänyt tarkoituksensa tässä maailmassa. Elämästä oli jäänyt hänelle ryppyjä, eikä ihonvärikään ollut enää ihan valkoinen, mutta oli se lopulta ollut sen arvoista. Enää oli jäljellä hyppy tuntemattomaan. Hän leijui alas posliinialtaaseen. Hän kellui tyynesti lammen pinnalla ja antautui virran vietäväksi. Kaikki pimeni.

Joulun iltavuoro

[Lyhyt juttu tehty kotitehtävänä työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille syksyllä 2017. Tässä ennen kaikkea blogipohjan testaamista varten]

Punainen paperitähti loisti kirkkaana olohuoneen ikkunalla. Istuin kuusen vieressä ja katselin mykistyneenä perheen tyttärien esitystä. Joulupuu on rakennettu, he lauloivat, nuorin ujosti, kaksoset vähän reippaammin. Hartaasti sitä oli rakennettukin, koko komeutta ympäröi sellainen värikäs kuusenkynttilöiden sädekehä,  että minun tuli hiki. Toisaalta se ei ollut suurikaan ihme paksun nutun ja tekoparran alla. Näin liikutuksen punan perheen äidin kasvoilla, hän oli varmasti mielissään kun oli keksinyt pyytää tyttöjen isää kuvaamaan illan kohokohtia.

"Hohhohhoo", sanoin, kun tytöt lopettivat. "Sepä oli hienosti laulettu". Tytöt punastuivat. Sitten aloin jakaa lahjoja. Eleonoora, Elisabet ja Linnea. Parhaani yritin, mutta ääneni särkyi silti hetkeksi kun ensimmäisen kerran ojensin Linnealle lahjaa. Minun Linnea olisi korkeintaan vuoden vanhempi kuin edessäni kainosti hymyilevä tyttö, joka ulkonäkönsä puolesta olisi voinut olla hänen sisko. Varttia myöhemmin kuusen juuri oli tyhjä lahjoista.

"No niin, sanokaas tytöt pukille hei hei", perheen isä sanoi, otti vaimonsa syleilyynsä ja suuteli tätä poskelle. "Muori varmaan odottaa jo siellä Korvatunturilla Pukkia".

"Niin", sanoin, ja yritin hymyillä. Lähdin sitten pois, perheen isä tuli perääni pihalle ja antoi sovitun viisikymppisen ja toivotti vielä hyvät joulut. Kävelin kireässä pakkasessa kaksi kilometriä kotiin, kävelin rappuset toiseen kerrokseen ja suljin oven takanani. Ripustin pukinasun naulaan. Valoja en viitsinyt sytyttää, vaan kävin sohvalle makaamaan ja katselin Linnean valokuvaa katulampun valossa.