[Työväenopiston LK-kurssille syksyllä 2017 tehty kotitehtävä, jossa oli tarkoitus kokeilla käyttää sinuttelua (yksikön toista persoonaa) tehokeinona.]
"Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?", kuulet kysyttävän itseltäsi. Vaalea, auringon nahistama jakkupuku katsoo sinua haaleansinisillä silmillään, ja odottaa vastausta harjoiteltu hymy huulillaan. Yrität pinnistää, ja ottaa kysymystä vakavasti, mutta sanat takertuvat kurkkuun. Sinua alkaa pikku hiljaa kaduttaa, että menit ehdottamaan esimiehellesi voivasi hyvin tuurata häntä Kööpenhaminassa jotain tärkeää kirjainlyhenettä käsittelevässä kokouksessa. Et tietenkään voinut aavistaa, että varsinaisen asian sijasta päivän istunnossa käsiteltäisiin tunteitasi. Kotona ei edes vaimoasi kiinnosta tietää niistä kovin tarkasti, ja nyt tuo tanskalainen korppikotka odottaa spontaania tilitystä mielesi liikkeistä ja niistä mahdollisista syistä, jotka estävät sinua olemasta täysin läsnä.
Näkevätköhän muut, miten hiki kirpoaa otsallesi? Nyt sinulla on tilaisuus puolustaa suomalaisen, nykyaikaisen miehen mainetta, mutta sulkeutuneisuus virtaa syvällä veressäsi. Jakkupuku kallistaa päätään, ja viimein vedät henkeäsi ja kerrot, että olet vähän reissussa rähjääntynyt, mutta positiivisin mielin, ja että luulet voivasi osallistua päivän agendaan niin täysillä kuin inhimillisesti on mahdollista. Tiedät sydämessäsi, että kuuntelet sujuvasti ja vaikenet vielä sujuvammin. Jakkupuvun hymy ei värähdäkään, kun hän kääntää päänsä ja kysyy vieressäsi istuvan miehen tunteista. Sinua nolottaa, kun hän laulaa ruotsalaisittain murretulla englannilla olevansa täynnä energiaa etkä voi olla varma, oliko hän yhtä tosissaan kuin sinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti