[Tämä syntyi... tai en jaksa selittää, työväenopiston runokurssille kotitehtävänä, mutta siis pidän taas runon visuaalisesta ilmeestä, joka syntyi taas vahingossa, viime metreillä ja niin, että vasta valmiista runosta (minulla oli deadline, joka oli ylittynyt melkein 2 tuntia) näin, että se sopii runon teemaan. No, omasta mielestäni]
Kuolleet kalat uivat mammuttipetäjän
latvasta kirkkaampiin vesiin
virutan varpaitani
rantakallioilla
taimenien
havut
kukkivat
muovisypressit
tarjoilijan kesämekko
poimuiset kasvot näyteikkunassa
kesä, oranssi rantapallo lentää kehyksen yli
Runo 14.2.2019
[Tämä alkoi kotitehtävänä, jossa piti kirjoittaa pastissi jostain klassisesta runomuodosta. Niinpä tämän työnimi oli aluksi Elegia Matti Nykäselle. Sitten tuli kuitenkin tämmöinen]
elonkorjuun aikaan
hautuu maan kuihtuneessa
povessa makaa jumala poikineen,
aarnikotka, ruostuneet naulat, armeijat
sortuneet tornit meren sylissä
korallien kuolin korina
musta ja valkoinen
äiti
pyyhkäise kasvosi
uurteet hyisellä vuorovedellä
saapuu Hermes, Afrodite, tai joku
jalkojenne jäljissä syttyy uusi
taivas, vanha maa
Hiljaiset asemat
[Olen ajatellut runojen sarjaa hiljaisten asemien teemalla. Junat ja kosminen kauhu, ne ovat lähellä sydäntäni, tässä tosin vain junat. Laitan poikkeuksellisesti kuvana, koska en viitsi edes alkaa yrittää toistaa toisen säkeistön visuaalista ilmettä Bloggerissa]
Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä, naista
kun pappi oli valmis
äitini kolmannessa polvessa
sanoi: annoitte sitten rengin nimen
ei minusta
tullut renkiä, tallinnassa
luulevat piiaksi.
äitini kolmannessa polvessa
sanoi: annoitte sitten rengin nimen
ei minusta
tullut renkiä, tallinnassa
luulevat piiaksi.
Corvus Trigeminus
Terävä kieli
nivelessä
lausuu kasan
haaskaa
puhkeavan
silmän räpäys on
maailma siipien
suojassa
nokka kairaa
kalloa, kynnet
irtoaa sulasta
ytimestä
säteilee spontaani
fissio,
vastavoima
Runo 6.11.2018
Lounaistuuli käy
päiväntasaajalta
napa-alueille
lehmusten lehvästö
huokaa tuoksunsa, huokaa
kömpelöiden hyönteisten parvi
nousee piilostaan, surahtaa
vihreään valoon
meden kutsusta, makean kasteen, kasteen
joka sen sormilta nuollaan
silmät kiinni, vedetään henkeen, kaikki, nyt, noustaan
latvaan, noustaan, ja sitten kuollaan
hyvin
pieneksi
hetkeksi.
Tajunta virtaa 31.10.2017
[Tehty runokurssin tunnilla tajunnanvirtaharjoituksen jalosteena. Jätin lukematta ryhmälle, varsinkin kun se sisältää niin paljon epäoriginaalia materiaalia - kuluneita sanontoja, ja jokunen ote oikeiden runoilijoiden runoista, luultavasti ainakin Antti Koivumäkeä jota olin lueskellut vähän aiemmin, eikä omasta mielestäni juurikaan runollista arvoa - mutta tallennettakoon silti tähän näillä saatesanoilla]
Aamutaivaalla parkkihallin värikirjo
valkyriat ratsastavat sen halki
halkeamasta tihkuu kirkasta mätää
Sudet ulvoivat,
karavaani oli kolaroinut korpitiellä ja korpit
nokkivat karavaanarien kalloista silmiä
Tunnustamme väriä muttemme syntejä
sen värisiä kuin mustelmat
nuoren vaimon kasvoilla muistomerkit
Aamutaivaalla parkkihallin värikirjo
valkyriat ratsastavat sen halki
halkeamasta tihkuu kirkasta mätää
Sudet ulvoivat,
karavaani oli kolaroinut korpitiellä ja korpit
nokkivat karavaanarien kalloista silmiä
Tunnustamme väriä muttemme syntejä
sen värisiä kuin mustelmat
nuoren vaimon kasvoilla muistomerkit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)