Hyvä yritys

[Tehty Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille lopputyönä keväällä 2018, ja vähän paranneltu Kriittisen korkeakoulun ennakkotehtävää varten. En ole vieläkään koskaan käynyt naurujoogassa. Juttua kirjoittaessa, ja vielä nytkin, minua ahdistaa jutussa jokin. Olen siitä muuten ihan ylpeä - ehkä lopetusta lukuunottamatta - mutta pelkään että jotenkin tahtomattani ja huomaamattani pilkkaan siinä ihmisiä. Tarkoitan erityisesti Inaria. Henkilöstöpäällikköä saakin lyödä vähän halvalla, kuten myös markkina-analyytikkoa, joka muistuttaa vähän minua itseäni]

I

Inari Raatteentie katseli peilikuvaansa silmästä silmään ja hengitti syvään. Järjellään hän tiesi olevansa ammattilainen, hän oli pitänyt kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja aiemminkin, mutta aina sellaiselle yleisölle, joka oli tullut oma-aloitteisesti hänen tunneilleen. Tämä oli hänelle vierasta maaperää, eikä hän varmaan olisi alkanut myydä palveluitaan yrityksille, ellei hänen vuokraemäntä olisi tullut vanhuuttaan ahneeksi. Kaiken lisäksi asiakas ei ollut tällä kertaa jokin edistyksellinen mainostoimisto, jonka väestä hän olisi tuntenut puolet. Pari viikkoa sitten hän ei olisi suostunut uskomaan, että istuisi pukuhuoneessa sellaisen pankin konttorikompleksissa, jota hän oli vierastanut aina ja boikotoinut siitä asti, kun muuan toimittaja oli paljastanut pankin ulkomaisen haaran kytköksistä aseteollisuuteen.

Tässä hän kuitenkin oli. Inarin oli myönnettävä, että hänelle soittanut henkilöstöpäällikkö oli puhelimessa vaikuttanut mukavalta ihmiseltä. Lisäksi hänelle ei ollut koskaan tarjottu sellaista korvausta tunnista, että se kattaisi hänen osuutensa vuokrasta useammaksi kuukaudeksi. Sitä paitsi, Inari järkeili, mitä enemmän pankki käyttäisi varojaan johonkin hyvään, sitä vähemmän sitä riittäisi pahaan. Ehkä hän onnistuisi herättelemään edes muutaman niistä ihmisistä, joiden eteen hän kotvasen kuluttua astuisi. Inari kävi läpi vielä kerran muistiinpanonsa, kääntyi peiliä kohti ja pyyhkäisi epäilykset hymyn alle. Hyvin tämä menisi. Kolmas ovi vasemmalla, siellä oli ryhmäliikuntatila, ja sinne hän nyt asteli.

II

  Ajanhukkaa, ajatteli markkina-analyytikko Vesa Kohmeloinen. Hänet oli palkattu tänne kuuntelemaan pörssien pulssia, tunnustelemaan kovan rahan päämäärätietoista mutta toisinaan arvaamatonta liikehdintää ja pukemaan arvauksiaan tästä kaikesta sellaisiin paketteihin, joita kehtaisi esitellä häntä paremmin pukeutuville analyyseinä, joiden tahtiin heidän olisi hyvä kilistellä kultaisia rannekellojaan. Eipä sillä, ei hän viime aikoina ollut tehnyt juuri muuta kuin lueskellut iltapäivälehtiä, selannut työpaikkailmoituksia ja käynyt syömässä kadulla vastapäätä sijaitsevassa aasialaisessa ravintolassa. Jos hän olisi muistanut tarkistaa aamulla kalenterinsa, hän olisi ehtinyt järjestää jonkun työkaverinsa kanssa palaverin, joka olisi sattumalta mennyt päällekkäin tämän pelleilyn kanssa. Nyt hän oli pahaa-aavistamatta ollut kahvitilassa juomassa rommicappuccinoksi nimettyä kaakaovalmistetta, kun henkilöstöpäällikkö oli tullut keräämään väkeä kasaan. Yritä siinä nyt protestoida, suu täynnä nestemäistä Da Capoa. Tässä tilanteessa olisi joka tapauksessa parempi yrittää miellyttää pomoja, Vesa ajatteli, vaikkakin hänen oli vaikea uskoa, että tilaisuudesta olisi kukaan muu innoissaan kuin henkilöstöpäällikkö, kuudetta kymmentään käyvä nainen, joka oli alkanut yrittää epätoivoisesti käydä parikymppisestä jonkun esiintymiskonsultin yhtiöjohdolle antaman luentosarjan jälkeen.

Jumppasalissa oli paikalla melkein kaikki. Vesa parkkeerasi itsensä Helenan viereen, hänestä Vesa oli aina pitänyt, ja hän näytti yhtä innostuneelta kuin Vesakin. Koskahan tämä alkaa, Vesa mietti, ja kuin noiduttuna saliin asteli värikkääseen kaapuun pukeutunut nainen.
  »Ihanaa huomenta kaikille. Minä olen Inari», nainen sanoi, painoi kämmensä yhteen ja nauroi.
  »Tervetuloa naurujoogaan».
  »Voi jeesus», Vesa ajatteli ja kääntyi katsomaan Helenaa. Helena vilkaisi takaisin, ja pyöräytti silmiään.

III

Henkilöstöpäällikkö Sini Angervo seisoi salin laidalla ja taputti käsiään ohjaajan tahdissa. Yks, kaks, yks-kaks-kolme. Taputusten tahdissa piti nauraa, jos ei aidosti niin edes teetellen, mutta Siniä nauratti oikeasti. Hän tunsi palleassaan, miten työhyvinvointi parani joka taputuksella. Miksei hän ollut keksinyt tätä aiemmin? Hyvästä tyytyväiskyselyn tuloksesta luvattu Tallinnan risteily oli lievittänyt tahallaan huonosti vastaavien kiusantekoa, mutta tällä pureuduttaisiin todellisiin juurisyihin ja saataisiin aikaan myönteinen toimistoilmastonmuutos.

Sini katsoi, että melkein kaikki taputtivat ja nauroivat mukana. Vähän vaisusti, ehkä, mutta kai se oli jonkinlaista jännitystä. Vain Helena ja se yksi mies, jonka nimeä Sini ei koskaan muistanut, taputtivat laiskasti epätahdissa, eivätkä näyttäneet nauravan. Sini kirjasi mielensä muistikirjaan, että ottaisi asian puheeksi heidän esimiehen kanssa, heidänlaisensa nakersivat yhteistä ilmapiiriä happamalla asenteellaan, sille tulisi tehdä jotain.
  »Seuraavaksi ollaan ruohonleikkureita», joogaohjaaja ilmoitti.
  »Kaikki varmaan tietää, ensin yritetään käynnistää sitä, hoh. Ei lähde käyntiin, mutta yritetään uudistetaan. Ho-ho-ho-hoh. Ei vieläkään, mutta sanoisiko kolmas kerta toden?»

Sini nyökytteli tyytyväisenä, ja lähti sitten pois. Hän oli jo vähän myöhässä johtoryhmän kokouksesta. Mielellään hän olisi kyllä jäänyt, mutta eihän hän neiti Raatteentietä itseään varten ollut tilannut, vaan työntekijöitä varten. Meidän perhettä varten.

IV

Inari näki, että hänellä oli edessään tavanomaista haastavampi asiakaskunta. Kyllähän hän sen tiesi, ei naurujooga kaikille sopinut. Pitäisi osata päästää irti estoista, heittäytyä, eikä hänelle ollut yllätys sekään, että tällaisella toimialalla ihmiset saattoivat olla varautuneempia kuin hänen tuttavapiirissä oli tapana. Yleensä kuitenkin ruohonleikkuriharjoitukseen mennessä sen verran moni oli jo päästänyt häpeästään irti, että olivat tartuttaneet naurun kireimpiinkin insinööreihin.

  »Noin, hyvä. Hengitetään taas syvään, ja otetaan seuraava harjoitus», Inari sanoi. Hän katseli ryhmää ja mietti, mikä heidät saisi liikkeelle, mikä kutittaisi heidän hermojaan niin että vaivaantunut tunnelma hälvenisi. Hänelle ei tullut mieleen mitään pankkimaailmaan liittyvää. Suurin osa seisoi kankeina paikoillaan, takarivissä joku mies oli tuskin liikkunut tunnin aikana lainkaan.

  »Okei, tehdään robottiharjoitus», Inari sanoi lopulta ja sai hymyn takaisin kasvoilleen. Hän liikutteli malliksi käsiään ja vartaloaan kuin robotti jostain 1950-luvun tieteiselokuvasta, äänteli kuin ruosteiset nivelet, ja tekonauroi välillä niin tasaisella sävellajilla kuin vain kykeni. Inari joutui tekemään liikesarjan pari kertaa, ennen kuin ensimmäiset lähtivät mukaan, mutta lopulta koko ryhmä oli mukana. Inarin sisällä väreili, oliko se voitonriemua? Oliko niin haastavaa ryhmää, ettei sitä saisi vapautumaan ja antautumaan ilolle?

V

Vesa katseli kelloa, tuntia oli tuskin kulunut varttia. Paljonko tätä koettelemusta oli vielä jäljellä? Ei kai tunti voinut kokonaista tuntia tarkoittaa? Ohjaaja esitti edessä jotain robottiliikettä ja taputti tahtia, eturivin johtajien suosikit toistivat sitä perässä. Vesa alkoi myös vääntelehtiä kuin robotti.

  »Kat-so He-le-na mi-nä o-len ro-bot-ti ja mi-nä vi-en sin-un työ-si ha-ha-ha-ha», Vesa sanoi Helenalle ja hykerteli vitsilleen. Helena hymähti, mutta Helenan takana seisonut vanhempi nainen pillahti itkuun ja juoksi ulos salista.

  »No voi vittu», Vesa sanoi ja lopetti esityksensä. Joogaohjaaja katseli välikohtausta suu ammollaan, taputus hidastui ja lakkasi sitten. Sitten hän ja muu ryhmä kääntyi katsomaan Vesaa. Ohjaaja sanoi, ettei täällä ole pakko olla, jos ei kiinnosta. Vesa toisti kirouksensa, ja poistui sitten niskojaan nakellen salista. Hän marssi työpisteelleen lukemaan iltapäivälehtiä. Naisten vessasta kantautui itkua, se oli tällä kertaa varmaan samassa joogassa ollut nainen. Vesaa kaihersi vähän, hän oli halunnut oikeastaan vain naurattaa Helenaa, eikä ollut tullut ajatelleeksi, että jotkut todella pelkäsivät työpaikkansa puolesta. Joku nainen, jota Vesa tuskin muisti koskaan edes nähneensä, tuli koputtelemaan vessan ovea ja kyselemään, mikä hätä Mirkulla oli. Tosiaan, Mirjam taisi olla sen seonneen naisen nimi, Vesa muisteli. Hän mietti hetken, pitäisikö hänen mennä sanomaan jotain oven läpi, vai oliko hän aiheuttanut jo tarpeeksi mielipahaa.

VI

Inarin intuitio supatti korvaan, että näiden loisteputkien alla oli jokin muukin vinossa kuin yksi vastahakoinen ilonpilaaja. Joku toinenkin ryhmäläinen pidätteli itkua ja nainen, jonka Inari oli olettanut happaman miehen kaveriksi, mutisi itsekseen »Voi vitun Vesa, ja voi vittu tätä».

»Okei. Mä näen, ettette ole kovin innoissanne tästä. Haluaako täällä kukaan olla tätä harjoitusta loppuun?», Inari kysyi. Ryhmä oli hetken hiljaa.

»Meillä on yyteet», happaman miehen kaveri sanoi lopulta, »meille ilmoitetaan pian irtisanomisista. Ei tässä oikein naurata nyt».

»Voi hyvän tähden rakkaat ihmiset», Inari sanoi ja mietti, mitä voisi sanoa seuraavaksi. Joogaohjaajakoulutus ei varsinaisesti ollut valmistanut häntä tällaiseen.

»Kuulkaas ihmiset, kyllä sitä saa surullinen ja murheissaan olla», Inari sanoi lopulta kun ei muutakaan keksinyt.

VII

Henkilöstöpäällikkö Angervo onnitteli itseään hyvästä työstä, ääneen hän kertoi että henkilöstön hyvinvointiin on tällä strategiakaudella annettu resursseja, ja että hän uskoo niiden kantavan hedelmää seuraavassa mielialabarometrissä. »Mulla on hyvät fiilarit tästä, luulen että se tulee olemaan huge success», Sini sanoi. »Tietysti on nämä YT-neuvottelut, jotka onneksi saadaan pian pois päiväjärjestyksestä».

»Onko meillä mitään mahdollisuuksia kääntää yyteitä win-win -tilanteeksi?», toimitusjohtaja Kaunakoski kysyi.

»Itse asiassa luulen niin», Sini sanoi, »Eläköitymisvuorossa olevien lisäksi luulen paikantaneeni henkilöstöstä sellaisia yksilöitä, jotka silkkaa kirpeää asennettaan ja antisosiaalista luonnettaan tuhoavat työilmapiiriä».

»Vai niin. Me haluamme tiimipelaajia, hyviä tyyppejä. Niinhän meidän henkilöstöstrategiaankin on painettu. Tiedämme siis miten edetä», Kaunakoski sanoi. Sini hymyili ja nyökkäsi. Kokous oli ohi.
Sini kaivoi puhelimen taskusta, kello oli sen verran että hän ehtisi vielä näkemään joogatunnin lopun.

Hän käveli kahvihuoneen ohi, se ilmapiirinnakertaja oli jo siellä Mirjamin kanssa kahvittelemassa. Tekisivät sitten edes töitä, jos eivät yhteisiin tilaisuuksiin halua osallistua, Sini ajatteli.
Ryhmäliikuntatilasta ei kuulunut naurunremakkaa, jokohan he olivat jo lopettaneet? Sini puki hymyn takaisin kasvoilleen ja astui saliin.

VIII

Paria tuntia myöhemmin Inari istui kahvilassa lempipaikallaan ja siemaili yrttiteetä. Hän ei ollut aivan varma, oliko rikkonut ammattietiikkaa; ehkä hän ei ottaisi rahaa vastaan tästä keikasta. Henkilöstöpäällikkö ei ollut ainakaan näyttänyt kovin tyytyväiseltä kohdatessaan salillisen työntekijöitä, jotka olivat äkillisesti löytäneet voimaa ja rohkeutta puhua suut puhtaiksi. Inari oli lähtenyt vaivihkaa pois paikalta sillä välin, kun henkilöstöpäällikkö oli kuunnellut läksytystä takarivin naiselta.

Inari kaivoi kannettava repustaan, ja tarkasteli toiminimensä nettisivuja. Hän mietti, poistaisiko sieltä tarjoukset yrityksille, vai pitäisikö hänen jatkossa tarkistaa asiakkaidensa taustat tarkemmin. Ehkä hän voisi naurujoogan lisäksi tarjota jotain muuta, emotionaalisen vapautumisen harjoituksia ehkä? Sanaa »terapia» hän ei varmaan voisi käyttää.

»Moi. Sinä olit se, Inariko sä olit?», Inari kuuli jonkun sanovan. Se oli sama takarivin nainen, hän seisoi Inarin edessä sen happaman miehen kanssa, joka näytti nyt vähän ystävällisemmältä, jotenkin säikähtäneeltä.

»Halusin vain tulla kiittämään siitä sinun sessiostasi», nainen sanoi.

»Ei se joogatunti nyt mennyt aivan niin kuin olisi pitänyt». Hapan mies yskäisi ja astui vähän lähemmäksi.

»Niin joo. Sori siitä», mies sanoi, »Ei ollut tarkoitus».

»Taisit silti saada jotain hyvää aikaan», nainen sanoi. »Meitä ei irtisanottu».

»Ihanko totta? Sepä mukava kuulla», Inari sanoi, »Ei uskoisi, että pankin kelkka kääntyisi joogatunnin myötä».

»Niin, siis eivät ne voineet irtisanoa meitä», hapan mies sanoi. Inari ymmärsi, ja toivotti heille onnea.