[Tämä on kirjoitettu todennäköisesti syksyllä 2017 Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssilla, tunnin aikana automaattikirjoitusharjoituksena. Tähän olen kirjannut muistiin vähiten huonot osat siitä, mikä on yksi automaattikirjoituksen tarkoituksista.]
Mustasilmäinen hämähäkki väärinpäin
punoo repaleisia seittejä
Sydän yhtä mustaa arpikudosta
punottu vinoon
Vaakataso valuu
järvi kuolaa rannalle hukkuneiden
turpeat ruumiit
kärpästen sädekehä pääni ympärillä
Kun en sinua saa
välissämme oleva metri
kiertyneen maailmankaikkeuden vääristyneen
rakenteen vastakkaisissa päissä
Näen alastoman reitesi toisen reittä
vasten
heitän itseni ulos unesta
siitä tulee valveunta
Tätä kirjettä ei lähetetty
Hampaat mädäntyvät suuhun, minne
muuallekaan ehkä pian
harjaan ne
Tähtien asento taivaalla on oikein
Hiukset suortuvat. Edessäni istuvan naisen tukka
kuin vaalea muurahaispesä
Voin pahoin,
pelkään pahoin.
Irtonahkat olohuoneen seinällä,
takan reunalla Lego-ukot marssivat
punatiilen ympäröimään
Tuomion temppeliin
Vessanpöntön pyörre imaisee sisäänsä
synkät salaisuudet
Yö kätkee sen sisälleen, valkoisen posliinin
Aivot kuin matojen kimppu
syövät kallooni reiän
paine tasaantuu, voin taas paremmin
Eksistentialististen kysymysten äärellä
ääriviivat sumentuvat hiljalleen
kuin hiipivä vuorovesi
Kuun heittämät vedet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti