[Tehty Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille keväällä 2017. En muista yhtään, mikä oli tehtävänanto, mutta jotenkin olin otsikoinut jutun nimellä "Todellisuuden emotionaalinen konstruointi". Olen ollut tosi fiksu keväällä 2017, koska nyt en tajua ollenkaan.]
Hotellin yökerho oli tummanruskea valtava Sali, jonka toisella puolella oli baari, ja toisella tanssilattia. Välissä oli pöytiä ja reunoilla aitioita. Tiskin yläpuolella oli mauton, punainen neonvalokyltti, jossa luki yökerhon nimi. Viittilöin baarimikkoa täyttämään lasini vielä kerran. Pyylevä, viiksekäs mies nyökkäsi, ja kaatoi lasini puolilleen Jack Danielsia. Otin lasin käteeni, ja käännyin katsomaan salin toiselle puolelle. Aitioissa istui ihmisiä toisiaan lääppimässä. Toiset tanssivat niin kutsutun musiikin mukana strobovalojen välkkeessä. En ollut varma, oliko tanssilattian keskellä kiemurteleva nuori mies epilepsiakohtauksen kourissa. Mitä helvettiä minä täällä teen, kysyin itseltäni. ”Ehkä olet etsimässä jotain”, baarimikko sanoi. Tajusin vasta silloin puhuneeni ääneen. Vilkaisin baarimikkoa, ja join sitten lasini tyhjäksi yhdellä kulauksella. Laskin lasin tiskille, heilautin oikeaa etusormeani lasia kohti mutta en jaksanut nostaa päätäni tarjoilijaa päin.
Katselin peilikuvaani baaritiskin säröllä olevasta lasisesta pinnasta. Muisto palasi mieleeni nopeina välähdyksinä viskin loristessa lasiini. Hengitykseni tiheni, mieleni teki oksentaa. Sitten vedin henkeäni, ja join muiston kurkustani alas yhdellä kulauksella, ja siedin taas hetken verran paremmin omaa seuraani ja vastenmielistä jumputusta. Ei. Olin menettämässä jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti