Ennen kaikkea

Muistatko, miten ennen kaikki oli paremmin? Miten helppoa ja yksinkertaista? Miten yksi ynnä yksi oli aina kaksi? Miten terävät reunat sateenkaarissa, miten hellät heinikoiden sylit, ja miten niistä ei jäänyt nivustaipeisiin mustia pisteitä? Miten vihreitä setelit, miten vihreitä kesäkuut, miten heinäkuut kestivät pitkälle syksyyn? Miten iholla oli väriä vain väritelevisiossa? Miten uimarannoilla astuit aina lasinsirujen väliin, miten ultraviolettia säteily, miten et koskaan saanut ihosyöpää? Miten kesäiset mökkimatkat, miten nahkapenkki poltti selkääsi autossa, miten vanhempasi polttivat? Miten kesämökin ulkokäymälän räystäällä oli aina ampiaispesä, ja miten pihakaivo kutsui luokseen janoisia sankareita, ja miten sen valottomassa kidassa näkki vaani kaikkia maailmasi lapsia? Miten syvä sen kaivon kuilu, miten syvä joki sen pohjalla, jossa uteliaat lapset kelluivat kuin ajopuut? Miten vuolaat virrat ja nielevät syvänteet mökkirannassa? Miten rypistyneessä sarjakuvalehdessäkin Aku-setä pahoinpiteli veljenpoikia, ja Roope ampui Akua musketilla? Miten silloin nyt vain oli sellaista? Miten paljon paremmin! Miten paljon paremmin?

[luonnos - minusta runon teema ei aivan pysy kasassa, ja siksi se kaipaisi vielä viimeistelyä, ja ehkä myös aineksen lisäämistä]

Runo 14.3.2019

Kaupungin suonen kaarteessa
nainen tekee tiliä pupillit
läikkyen, tupakka on polttanut
reikiä kuluneeseen lakanaan

kengänkärjissä hiekkaa, eikä muuta
sanottavaa ole
emme näe
enää


***

[Tämä syntyi melkein kolmen tuhlatun ja hedelmättömän päivän jälkeen ehkä vartissa. Koska tein runon runokurssia varten, ja deadline oli jo 8 tuntia takanapäin, en joutanut miettiä sitä yhtään, vaikka haluaisin ehtiä kypsyttelemään. En voi siis sanoa olevani tyytyväinen siihen, etenkin kun "läikkyvät pupillit" läikkyi tähän Kaija Rantakarin kokoelmasta "Koko meren laajuus". Tajusin tapahtuneen vasta seuraavana aamuna. Ehkä se pitäisi korvata jollain. Joko runoon tai Rantakarille.]

Runo 7.3.2019

[Runokurssille piti hyödyntää muistia - maailmanmuistoja, paikallisia muistoja, henkilökohtaisia. Olin aluksi täynnä ideoita, ja sitten en ollut. Sen sijaan tuli taas tällainen typografiakikkailu.]

Tunnen vielä huhtikuun

kastelemat villahansikkaasi

suullani kaakkoistuulen

kolean syleilyn

kirvelevän

sateen ihollani

aamuyön väriset

muistelmat

riivin kellastuneita sivuja

paperilennokkien laivue leijailee

Ikaroksen peräaallossa

haava umpeutuu kuin otsoniaukko