[Tehty Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille keväällä 2018. Tehtävänantona oli muistaakseni valita joku erityinen genre, ja yrittää saada kiinni valitun genren konventioista ja tyylistä. Tai sitten parodioida sitä. "Voittajan aamiainen" on apinoitu Max Payne 3 -videopelistä, ja erityisesti omista vitseistäni nauratti etsivän nimi: Mikael Riihi eli Mikki Riihi eli... Puolen sivun rajoite valitettavasti jättää tarinan tyngäksi. Ehkä hyvä niin]
Yksityisetsivä Mikael Riihi jauhoi särkylääkkeen puoliksi tyhjään viskilasiinsa, ja kulautti voittajan aamiaisen kerralla alas kurkustaan. Viikkoja jatkunut sade rummutti ikkunalaudalla, sälekaihtimien välistä tihkuva valo paljasti Riihen toimistossa leijailevan sinisen savun. Riihi raotti kaihtimia ja katseli ulos. Joku olisi voinut nähdä ohikulkijoita, Riihi näki varkaita ja vaimonhakkaajia, puukottajia ja parittajia. Saalistajia ja saalistettavia. Toimiston oveen koputettiin. Riihi pyyhki hikeä otsaltaan, piilotti viskilasin arkistokaappiin ja huusi oven olevan auki.
Ovi kävi, ja toimiston udun takaa Riihen eteen asteli mustaan leninkiin sonnustautunut vaalea nainen. Etsivä Riihi oli odottanut paljon vanhempaa pokaa, leskirouvan ääni oli edellisenä päivänä kuulostanut puhelimessa niin käheältä, että väkijuomia ja tupakkaa olisi samaan päästäkseen kulutettava paljon kauemmin kuin tällä leidillä oli ikää.
- Tekö olette se salapoliisi?
- Yksityisetsivä. Mikael Riihi, palveluksessanne. Otan osaa.
- Helena Totenberg, ja kiitos, nainen sanoi, ja kaivoi laukustaan savukkeen. Riihi tarjosi apuaan sen sytyttämisessä. Itselleen hän sytytti tupakan.
Rouva Totenberg selvitti toimeksiannon vielä kerran Riihelle, vaikka mielessään Riihi oli jo hyväksynyt sen. Herman Totenberg, vasta hiljattain 85 vuotta täyttänyt vuorineuvos, oli muutama päivä sitten löytynyt kylpyhuoneesta, hirttoköysi kädestään. Viranomaisraportin mukaan mies oli yrittänyt itsemurhaa, mutta liukastunut yrittäessään kiinnittää köyttä kylpyammeen yllä olevaan verhotankoon. Helena Totenberg ei ollut asiasta niin varma, ja siksi hän oli kääntynyt Riihen puoleen.
Tyyliharjoitus
[Lyhyt teksti tehty kotiläksynä Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille keväällä 2018. Tehtävänantona oli valita teema, ja kirjoittaa sitä ilmentävä teksti.]
Niistä ihmismielen käsityskyvyn tuolla puolen vaanivista asioista minulla ei ollut juurikaan käsitystä, ennen kuin aloin selvittää isosetäni Jack Ferrisin jäämistöä. Isosetä oli kuollut hämärissä olosuhteissa talvella 2018, Boulderin kaupunginosassa viidennen avenuen varjoisilla sivukujilla, joista kunnialliset ihmiset ymmärsivät pysyä kaukana. Viranomaisille oli soittanut ohikulkija, joka oli löytänyt Jackin sikiöasennossa kuiskimassa sekavia kalansilmäisistä muodonmuuttajista. Aamuun mennessä isosetä oli jo kuollut. Kuolinsyyksi oli merkitty hypotermia, mutta kasvoille jäänyt vääristynyt ilme ja valkoiseksi muuttunut tukka vihjasi jostain muusta.
Isosedän päiväkirja ei paljastanut juuri mitään ennen tammikuun 17. päivää vuonna 2018. Hän oli kirjoittanut lähteneensä töihin virastoon jo varhain, ja päättänyt taittaa matkan kävellen huolimatta jäytävästä pakkasesta ja mielipuolisesti puhaltavasta tuulesta. Ehdittyään melkein perille, hän oli nähnyt ohiajavassa raitiovaunussa esimiehensä Sheryl Martinsin. Ferris oli kiirehtinyt Martinsin perässä työpaikalle, mutta hämmästynyt suuresti, kun rouva Martins oli ollut jo istumassa koneellaan ja kertonut olleensa jo puoli tuntia töissä.
Kahta päivää myöhemmin isosetäni oli dokumentoinut päiväkirjaansa tapahtumista, joissa hän kuvasi nähneensä vilaukselta demonisen linnunmuotoisen hahmon, jolla oli ollut kalansilmät ja joka oli sirittänyt kuin heinäsirkka. Isosetä oli ehtinyt parkaista järkytyksestä, kun olento oli muuttunut Sheryl Martinsiksi hänen silmiensä edessä.
Sen jälkeen päiväkirjamerkinnöistä oli tullut sekavia raapustuksia, ja viimeinen merkintä oli tammikuun 23. päivältä, ja siinä hän kertoi nähneensä Sherylin viidennen avenuen puiston laidalla seisomassa keskellä yötä vahtimassa Ferrisin asuntoa. Sen yön jälkeen Ferris ei enää palannut työpaikalleen.
Tämän tietämyksen valossa en usko voivani jatkaa tässä maailmassa. Kuulen tätä nykyä kaikkialla heinäsirkkojen siritystä, ja eräänä iltana olin varma nähneeni ohikulkeneella tummalla miehellä kalansilmät lierihatun alla.
Niistä ihmismielen käsityskyvyn tuolla puolen vaanivista asioista minulla ei ollut juurikaan käsitystä, ennen kuin aloin selvittää isosetäni Jack Ferrisin jäämistöä. Isosetä oli kuollut hämärissä olosuhteissa talvella 2018, Boulderin kaupunginosassa viidennen avenuen varjoisilla sivukujilla, joista kunnialliset ihmiset ymmärsivät pysyä kaukana. Viranomaisille oli soittanut ohikulkija, joka oli löytänyt Jackin sikiöasennossa kuiskimassa sekavia kalansilmäisistä muodonmuuttajista. Aamuun mennessä isosetä oli jo kuollut. Kuolinsyyksi oli merkitty hypotermia, mutta kasvoille jäänyt vääristynyt ilme ja valkoiseksi muuttunut tukka vihjasi jostain muusta.
Isosedän päiväkirja ei paljastanut juuri mitään ennen tammikuun 17. päivää vuonna 2018. Hän oli kirjoittanut lähteneensä töihin virastoon jo varhain, ja päättänyt taittaa matkan kävellen huolimatta jäytävästä pakkasesta ja mielipuolisesti puhaltavasta tuulesta. Ehdittyään melkein perille, hän oli nähnyt ohiajavassa raitiovaunussa esimiehensä Sheryl Martinsin. Ferris oli kiirehtinyt Martinsin perässä työpaikalle, mutta hämmästynyt suuresti, kun rouva Martins oli ollut jo istumassa koneellaan ja kertonut olleensa jo puoli tuntia töissä.
Kahta päivää myöhemmin isosetäni oli dokumentoinut päiväkirjaansa tapahtumista, joissa hän kuvasi nähneensä vilaukselta demonisen linnunmuotoisen hahmon, jolla oli ollut kalansilmät ja joka oli sirittänyt kuin heinäsirkka. Isosetä oli ehtinyt parkaista järkytyksestä, kun olento oli muuttunut Sheryl Martinsiksi hänen silmiensä edessä.
Sen jälkeen päiväkirjamerkinnöistä oli tullut sekavia raapustuksia, ja viimeinen merkintä oli tammikuun 23. päivältä, ja siinä hän kertoi nähneensä Sherylin viidennen avenuen puiston laidalla seisomassa keskellä yötä vahtimassa Ferrisin asuntoa. Sen yön jälkeen Ferris ei enää palannut työpaikalleen.
Tämän tietämyksen valossa en usko voivani jatkaa tässä maailmassa. Kuulen tätä nykyä kaikkialla heinäsirkkojen siritystä, ja eräänä iltana olin varma nähneeni ohikulkeneella tummalla miehellä kalansilmät lierihatun alla.
Minä, Melleri ja Morrison
[Tehty Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssin lopputyönä syksyllä 2017, ja vähän paranneltu Kriittisen korkeakoulun ennakkotehtävää varten. En ymmärrä, miten en muka päässyt sisään! Tarinassa esiintyvät runot on kirjoitettu alunperin työpaikan pikkujouluihin "presidentin puolisona" niissä esiintyneen työkaverin lausuttavaksi, tosin tästä on jätetty pois ne, jotka huonoimmin aukeavat muille ihmisille]
Pitelin kahvimukista molemmin käsin kiinni, se lämmitti kirpeän tammikuun aamun pakastamia luitani. Katselin ympärilleni, avokonttori oli tyhjä, vain Maarit oli näin varhain paikalla ja hän istui minua vastapäätä. Painoin tulosta-nappulaa, ja livahdin printterihuoneeseen. Monitoimikone surrutti hetken, ja sylkäisi paperin. Palasin työpisteelleeni ja laskin tulostinlämpimän lomakkeen pöydälleni, ja täytin loput tyhjät kohdat. Vaikka olin puntaroinut asiaa vakavasti sen jälkeen, kun olin pillahtanut itkuun miestenvessassa, en näin ratkaisevalla hetkellä tohtinut olla aivan varma. Säästöjä minulla oli sen verran, että niiden ja ansiosidonnaisen turvin ehtisin hyvin hankkia elämälleni jonkinlaisen suunnan, ja kirjoittaa esikoisteokseni. Kolme vuotta, olin laskenut. Työelämän ja taiteellisten pyrkimysten yhteensovittaminen ei muulla tavalla tuntunut olevan mahdollista, irti oli pakko sanoutua, enkä silti saanut nyt suustani ulos esimieheni Maaritin nimeä, että hän tulisi keskustelemaan kanssani vakavasti. Päätin piilottaa paperin laatikkoon kahden muun samanlaisen, nyt jo päiväysvanhan lomakkeen seuraksi.
Vanne pääni ympärillä kiristyi iltapäivää kohden, eikä edes lounas Helenan kanssa ollut piristänyt, päinvastoin. Lounastunnin jälkeen Maarit oli pommittanut minua muistutuksilla työtehtävistä, joiden eräpäivä lähestyi. Maarit kiristi hermojani, ja lopulta valehtelin hänelle alkavasta kokouksesta, jotta pääsisin siirtymään muualle tekemään töitä rauhassa.
I Talvi
Pitelin kahvimukista molemmin käsin kiinni, se lämmitti kirpeän tammikuun aamun pakastamia luitani. Katselin ympärilleni, avokonttori oli tyhjä, vain Maarit oli näin varhain paikalla ja hän istui minua vastapäätä. Painoin tulosta-nappulaa, ja livahdin printterihuoneeseen. Monitoimikone surrutti hetken, ja sylkäisi paperin. Palasin työpisteelleeni ja laskin tulostinlämpimän lomakkeen pöydälleni, ja täytin loput tyhjät kohdat. Vaikka olin puntaroinut asiaa vakavasti sen jälkeen, kun olin pillahtanut itkuun miestenvessassa, en näin ratkaisevalla hetkellä tohtinut olla aivan varma. Säästöjä minulla oli sen verran, että niiden ja ansiosidonnaisen turvin ehtisin hyvin hankkia elämälleni jonkinlaisen suunnan, ja kirjoittaa esikoisteokseni. Kolme vuotta, olin laskenut. Työelämän ja taiteellisten pyrkimysten yhteensovittaminen ei muulla tavalla tuntunut olevan mahdollista, irti oli pakko sanoutua, enkä silti saanut nyt suustani ulos esimieheni Maaritin nimeä, että hän tulisi keskustelemaan kanssani vakavasti. Päätin piilottaa paperin laatikkoon kahden muun samanlaisen, nyt jo päiväysvanhan lomakkeen seuraksi.
Vanne pääni ympärillä kiristyi iltapäivää kohden, eikä edes lounas Helenan kanssa ollut piristänyt, päinvastoin. Lounastunnin jälkeen Maarit oli pommittanut minua muistutuksilla työtehtävistä, joiden eräpäivä lähestyi. Maarit kiristi hermojani, ja lopulta valehtelin hänelle alkavasta kokouksesta, jotta pääsisin siirtymään muualle tekemään töitä rauhassa.
Jukka Tajunnanvirtanen 1
[Tämä on kirjoitettu todennäköisesti syksyllä 2017 Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssilla, tunnin aikana automaattikirjoitusharjoituksena. Tähän olen kirjannut muistiin vähiten huonot osat siitä, mikä on yksi automaattikirjoituksen tarkoituksista.]
Mustasilmäinen hämähäkki väärinpäin
punoo repaleisia seittejä
Sydän yhtä mustaa arpikudosta
punottu vinoon
Vaakataso valuu
järvi kuolaa rannalle hukkuneiden
turpeat ruumiit
kärpästen sädekehä pääni ympärillä
Mustasilmäinen hämähäkki väärinpäin
punoo repaleisia seittejä
Sydän yhtä mustaa arpikudosta
punottu vinoon
Vaakataso valuu
järvi kuolaa rannalle hukkuneiden
turpeat ruumiit
kärpästen sädekehä pääni ympärillä
Tilitapahtumien kulku
[Tehty Työväenopiston Luovan kirjoittamisen kurssille syksyllä 2017. Tehtävänantona oli kokeellinen runous. Harmi, että Blogger taitaa hävittää huolellisen taittotyöni. Runojani en halua selitellä sen kummemmin. Tätäkin rajoittaa vähän pituusrajoite,]
TILITAPAHTUMAT
KAIVOKUKKA OY -50,00
ASEMATUNNELI
16.09.2017 Korttiosto
ATMOtto/Otto. -20,00
16.09.2017
HOTELLI CUMULUS HKI -112,00
KAISANIEMI
16.09.2017 Korttiosto
AUTO 160 -34,20
16.09.2017 Korttiosto
LUCKY LADY -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017 Korttiosto
LUCKY LADY -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017 Korttiosto
LUCKY LADY -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017 Korttiosto
LUCKY LADY -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017 Korttiosto
ATMOtto/Otto. -90,00
15.09.2017
NORDEA -713,17
LAINAT/LÅN
15.09.2017 Laina Nordea
ZALARIS HR 2 176,63
SERVICES FINLAND OY
15.09.2017 Pano
TILITAPAHTUMAT
KAIVOKUKKA OY -50,00
ASEMATUNNELI
16.09.2017 Korttiosto
ATMOtto/Otto. -20,00
16.09.2017
HOTELLI CUMULUS HKI -112,00
KAISANIEMI
16.09.2017 Korttiosto
AUTO 160 -34,20
16.09.2017 Korttiosto
LUCKY LADY -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017 Korttiosto
LUCKY LADY -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017 Korttiosto
LUCKY LADY -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017 Korttiosto
LUCKY LADY -7,50
BAR NIGHTCLUB
16.09.2017 Korttiosto
ATMOtto/Otto. -90,00
15.09.2017
NORDEA -713,17
LAINAT/LÅN
15.09.2017 Laina Nordea
ZALARIS HR 2 176,63
SERVICES FINLAND OY
15.09.2017 Pano
Tuokiokuva
[Tehty Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssilla tunnin aikana. Muistaakseni piti kirjoittaa hyvin, hyvin lyhyt tarina käyttämällä annettua kaavaa.]
Auringonnousu valaisi joenmutkan kultaisella kimalluksella. Tom käveli rantaan ja katseli jokea. ”Tiedätkö, minua ei kaduta lainkaan”, hän sanoi. ”Minä olen kyllä pahoillani”, Michael vastasi. Hän tarttui Tomia olkapäistä ja painoi tämän polvilleen. Sitten hän ampui yhden luodin siististi Tomin takaraivoon. Joenmutka kimmelsi kultaisena.
Auringonnousu valaisi joenmutkan kultaisella kimalluksella. Tom käveli rantaan ja katseli jokea. ”Tiedätkö, minua ei kaduta lainkaan”, hän sanoi. ”Minä olen kyllä pahoillani”, Michael vastasi. Hän tarttui Tomia olkapäistä ja painoi tämän polvilleen. Sitten hän ampui yhden luodin siististi Tomin takaraivoon. Joenmutka kimmelsi kultaisena.
Sääntö-Suomi100
[Kirjoitettu Työväenopiston Luovan kirjoittamisen kurssille syksyllä 2017. Tätähän on pidettävä luonnoksena, koska oikeasti tässä pitäisi olla sata säettä.]
Saako kirjastossa nauraa,
jos sitä ei ole erikseen kielletty?
Saako bussissa istua toisen viereen,
jos on tilaa seistäkin?
Saako myydä karjalanpiirakoita,
jos kutsuu niitä riisipiirakoiksi?
Saako mielitietylle lähettää punastuneen viestin,
jos ensimmäisistä treffeistä on alle vuorokausi?
Saako tavoitella lähimmäisen puolisoa,
jos Jumala on jo aikapäivää kuollut?
Saako kävellä punaisia päin,
jos valkoiset eivät ole näkemässä?
Saako nakkikioskin jonossa turpiin,
jos oikein rumasti pyytää?
Saako syksy jo,
jos kesäkään ei ole vielä saanut?
Saako luvan, hyvä neiti,
jos saan luvan kysyä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)