[Tehty runokurssin tunnilla tajunnanvirtaharjoituksen jalosteena. Jätin lukematta ryhmälle, varsinkin kun se sisältää niin paljon epäoriginaalia materiaalia - kuluneita sanontoja, ja jokunen ote oikeiden runoilijoiden runoista, luultavasti ainakin Antti Koivumäkeä jota olin lueskellut vähän aiemmin, eikä omasta mielestäni juurikaan runollista arvoa - mutta tallennettakoon silti tähän näillä saatesanoilla]
Aamutaivaalla parkkihallin värikirjo
valkyriat ratsastavat sen halki
halkeamasta tihkuu kirkasta mätää
Sudet ulvoivat,
karavaani oli kolaroinut korpitiellä ja korpit
nokkivat karavaanarien kalloista silmiä
Tunnustamme väriä muttemme syntejä
sen värisiä kuin mustelmat
nuoren vaimon kasvoilla muistomerkit
Pastissiyritelmä
Maisemakortissa Venus nousee
laventelitaivaan alla rypsipelto, vuosisatainen
nuorisoseura ja saarnamiehen
patsas
koivukuja kohoaa kirkasta kattokruunua kohti
ja siellä jossain
painomusteen alla
umpeen muuratut ikkunat
siellä täällä rehottavat
hirsipuutarhat
hävittyjen sotien muistomerkit
ja koivukujan
päässä kirkkomaa
eikä ristin
sielua.
Runo 10.10.2018
Kantavat rakenteet kumartuvat
ylitseni sylikseni, metsä
huutaa vastaan
mutten näe mitään
sumentuu ääri
ääniaallonmurtaja
kaikuu huokaan
syksyyn syykseni syyskyyt
tulevan talven lumi katollani
Runokseni I
Haen kirveeni ja veistän runoilijan
käsistä sanoja, haketta ja tikut
itkettävät ihoa, sulkakynästä
valuu arkille yksi sieväkin
säe, seinille roiskeita
nousee refluksina
minun runo
Runo 18.9.2018
Naakkaparvi höyryävän pellon yllä
maitokahvi läikähtää päällystevauriota
400 kilometrin jälkeen, käänny oikealle
- en ehkä ehdi ennen pimeää
Juna halkaisee pohjoisen avaruuden
dieselin tuoksu tulvii viljameren poikki
pikkupoikien kiskoilla kaulittujen kymmenpennisten
naakat laskeutuvat vaienneille puhelinlangoille
Kasvojeni jänteet taipuvat, pojista jäljellä
ruskettunut polkupyörä kuivuneessa luomassa
Mopofiktio 2018
[Kriittisen korkeakoulun ennakkotehtävä keväältä 2018 kertoo luokkakokouksesta, jota ei koskaan ollut - tietääkseni! En tiennyt, miten rehellinen jutussa piti olla, mutta mistäs ne mitään voivat tai edes joutavat tarkistaa. Jutun kirjoittamisen aikoihin huhtikuussa 2018 olin lukenut Antti Tuuria ja Ossi Nymania, luullakseni vaikutteet näkyvät.]
Ihoni tuntui yhä hieman kostealta, kun puin ylleni huolimattomasti viikkaamani kauluspaidan. Napitin sen aivan ylös asti. Housut olivat jääneet isoiksi, ajattelin niiden näyttävän sellaisilta, jotka Pelle Hermanni laittaisi hautajaisiin. Nostin paidan kaulukset ylös ja yritin muistella, miten solmio solmitaan. Ei siitä ollut kuin pari vuotta, kun olisin vielä osannut sen unissanikin, mutta en ollut enää vähään aikaan jaksanut pukeutua aivan erityisesti töihin. Solmimisen taito tuntui hävinneen lihasmuististani. Muutaman yrityksen jälkeen tyydyin etsimään netistä ohjeita, ja sain lopulta tehtyä kömpelön solmun. Ajattelin, että se saa luvan kelvata ja sujautin solmioneulan paikoilleen.
Ihoni tuntui yhä hieman kostealta, kun puin ylleni huolimattomasti viikkaamani kauluspaidan. Napitin sen aivan ylös asti. Housut olivat jääneet isoiksi, ajattelin niiden näyttävän sellaisilta, jotka Pelle Hermanni laittaisi hautajaisiin. Nostin paidan kaulukset ylös ja yritin muistella, miten solmio solmitaan. Ei siitä ollut kuin pari vuotta, kun olisin vielä osannut sen unissanikin, mutta en ollut enää vähään aikaan jaksanut pukeutua aivan erityisesti töihin. Solmimisen taito tuntui hävinneen lihasmuististani. Muutaman yrityksen jälkeen tyydyin etsimään netistä ohjeita, ja sain lopulta tehtyä kömpelön solmun. Ajattelin, että se saa luvan kelvata ja sujautin solmioneulan paikoilleen.
Hyvä yritys
[Tehty Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille lopputyönä keväällä 2018, ja vähän paranneltu Kriittisen korkeakoulun ennakkotehtävää varten. En ole vieläkään koskaan käynyt naurujoogassa. Juttua kirjoittaessa, ja vielä nytkin, minua ahdistaa jutussa jokin. Olen siitä muuten ihan ylpeä - ehkä lopetusta lukuunottamatta - mutta pelkään että jotenkin tahtomattani ja huomaamattani pilkkaan siinä ihmisiä. Tarkoitan erityisesti Inaria. Henkilöstöpäällikköä saakin lyödä vähän halvalla, kuten myös markkina-analyytikkoa, joka muistuttaa vähän minua itseäni]
Inari Raatteentie katseli peilikuvaansa silmästä silmään ja hengitti syvään. Järjellään hän tiesi olevansa ammattilainen, hän oli pitänyt kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja aiemminkin, mutta aina sellaiselle yleisölle, joka oli tullut oma-aloitteisesti hänen tunneilleen. Tämä oli hänelle vierasta maaperää, eikä hän varmaan olisi alkanut myydä palveluitaan yrityksille, ellei hänen vuokraemäntä olisi tullut vanhuuttaan ahneeksi. Kaiken lisäksi asiakas ei ollut tällä kertaa jokin edistyksellinen mainostoimisto, jonka väestä hän olisi tuntenut puolet. Pari viikkoa sitten hän ei olisi suostunut uskomaan, että istuisi pukuhuoneessa sellaisen pankin konttorikompleksissa, jota hän oli vierastanut aina ja boikotoinut siitä asti, kun muuan toimittaja oli paljastanut pankin ulkomaisen haaran kytköksistä aseteollisuuteen.
Tässä hän kuitenkin oli. Inarin oli myönnettävä, että hänelle soittanut henkilöstöpäällikkö oli puhelimessa vaikuttanut mukavalta ihmiseltä. Lisäksi hänelle ei ollut koskaan tarjottu sellaista korvausta tunnista, että se kattaisi hänen osuutensa vuokrasta useammaksi kuukaudeksi. Sitä paitsi, Inari järkeili, mitä enemmän pankki käyttäisi varojaan johonkin hyvään, sitä vähemmän sitä riittäisi pahaan. Ehkä hän onnistuisi herättelemään edes muutaman niistä ihmisistä, joiden eteen hän kotvasen kuluttua astuisi. Inari kävi läpi vielä kerran muistiinpanonsa, kääntyi peiliä kohti ja pyyhkäisi epäilykset hymyn alle. Hyvin tämä menisi. Kolmas ovi vasemmalla, siellä oli ryhmäliikuntatila, ja sinne hän nyt asteli.
I
Inari Raatteentie katseli peilikuvaansa silmästä silmään ja hengitti syvään. Järjellään hän tiesi olevansa ammattilainen, hän oli pitänyt kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja aiemminkin, mutta aina sellaiselle yleisölle, joka oli tullut oma-aloitteisesti hänen tunneilleen. Tämä oli hänelle vierasta maaperää, eikä hän varmaan olisi alkanut myydä palveluitaan yrityksille, ellei hänen vuokraemäntä olisi tullut vanhuuttaan ahneeksi. Kaiken lisäksi asiakas ei ollut tällä kertaa jokin edistyksellinen mainostoimisto, jonka väestä hän olisi tuntenut puolet. Pari viikkoa sitten hän ei olisi suostunut uskomaan, että istuisi pukuhuoneessa sellaisen pankin konttorikompleksissa, jota hän oli vierastanut aina ja boikotoinut siitä asti, kun muuan toimittaja oli paljastanut pankin ulkomaisen haaran kytköksistä aseteollisuuteen.
Tässä hän kuitenkin oli. Inarin oli myönnettävä, että hänelle soittanut henkilöstöpäällikkö oli puhelimessa vaikuttanut mukavalta ihmiseltä. Lisäksi hänelle ei ollut koskaan tarjottu sellaista korvausta tunnista, että se kattaisi hänen osuutensa vuokrasta useammaksi kuukaudeksi. Sitä paitsi, Inari järkeili, mitä enemmän pankki käyttäisi varojaan johonkin hyvään, sitä vähemmän sitä riittäisi pahaan. Ehkä hän onnistuisi herättelemään edes muutaman niistä ihmisistä, joiden eteen hän kotvasen kuluttua astuisi. Inari kävi läpi vielä kerran muistiinpanonsa, kääntyi peiliä kohti ja pyyhkäisi epäilykset hymyn alle. Hyvin tämä menisi. Kolmas ovi vasemmalla, siellä oli ryhmäliikuntatila, ja sinne hän nyt asteli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)