Ennen kaikkea

Muistatko, miten ennen kaikki oli paremmin? Miten helppoa ja yksinkertaista? Miten yksi ynnä yksi oli aina kaksi? Miten terävät reunat sateenkaarissa, miten hellät heinikoiden sylit, ja miten niistä ei jäänyt nivustaipeisiin mustia pisteitä? Miten vihreitä setelit, miten vihreitä kesäkuut, miten heinäkuut kestivät pitkälle syksyyn? Miten iholla oli väriä vain väritelevisiossa? Miten uimarannoilla astuit aina lasinsirujen väliin, miten ultraviolettia säteily, miten et koskaan saanut ihosyöpää? Miten kesäiset mökkimatkat, miten nahkapenkki poltti selkääsi autossa, miten vanhempasi polttivat? Miten kesämökin ulkokäymälän räystäällä oli aina ampiaispesä, ja miten pihakaivo kutsui luokseen janoisia sankareita, ja miten sen valottomassa kidassa näkki vaani kaikkia maailmasi lapsia? Miten syvä sen kaivon kuilu, miten syvä joki sen pohjalla, jossa uteliaat lapset kelluivat kuin ajopuut? Miten vuolaat virrat ja nielevät syvänteet mökkirannassa? Miten rypistyneessä sarjakuvalehdessäkin Aku-setä pahoinpiteli veljenpoikia, ja Roope ampui Akua musketilla? Miten silloin nyt vain oli sellaista? Miten paljon paremmin! Miten paljon paremmin?

[luonnos - minusta runon teema ei aivan pysy kasassa, ja siksi se kaipaisi vielä viimeistelyä, ja ehkä myös aineksen lisäämistä]

Runo 14.3.2019

Kaupungin suonen kaarteessa
nainen tekee tiliä pupillit
läikkyen, tupakka on polttanut
reikiä kuluneeseen lakanaan

kengänkärjissä hiekkaa, eikä muuta
sanottavaa ole
emme näe
enää


***

[Tämä syntyi melkein kolmen tuhlatun ja hedelmättömän päivän jälkeen ehkä vartissa. Koska tein runon runokurssia varten, ja deadline oli jo 8 tuntia takanapäin, en joutanut miettiä sitä yhtään, vaikka haluaisin ehtiä kypsyttelemään. En voi siis sanoa olevani tyytyväinen siihen, etenkin kun "läikkyvät pupillit" läikkyi tähän Kaija Rantakarin kokoelmasta "Koko meren laajuus". Tajusin tapahtuneen vasta seuraavana aamuna. Ehkä se pitäisi korvata jollain. Joko runoon tai Rantakarille.]

Runo 7.3.2019

[Runokurssille piti hyödyntää muistia - maailmanmuistoja, paikallisia muistoja, henkilökohtaisia. Olin aluksi täynnä ideoita, ja sitten en ollut. Sen sijaan tuli taas tällainen typografiakikkailu.]

Tunnen vielä huhtikuun

kastelemat villahansikkaasi

suullani kaakkoistuulen

kolean syleilyn

kirvelevän

sateen ihollani

aamuyön väriset

muistelmat

riivin kellastuneita sivuja

paperilennokkien laivue leijailee

Ikaroksen peräaallossa

haava umpeutuu kuin otsoniaukko

Kahvilaruno 27.2.2019

[Tämä syntyi... tai en jaksa selittää, työväenopiston runokurssille kotitehtävänä, mutta siis pidän taas runon visuaalisesta ilmeestä, joka syntyi taas vahingossa, viime metreillä ja niin, että vasta valmiista runosta (minulla oli deadline, joka oli ylittynyt melkein 2 tuntia) näin, että se sopii runon teemaan. No, omasta mielestäni]

Kuolleet kalat uivat mammuttipetäjän
latvasta kirkkaampiin vesiin
virutan varpaitani
rantakallioilla
taimenien
havut
kukkivat
muovisypressit
tarjoilijan kesämekko
poimuiset kasvot näyteikkunassa
kesä, oranssi rantapallo lentää kehyksen yli

Runo 14.2.2019

[Tämä alkoi kotitehtävänä, jossa piti kirjoittaa pastissi jostain klassisesta runomuodosta. Niinpä tämän työnimi oli aluksi Elegia Matti Nykäselle. Sitten tuli kuitenkin tämmöinen]

elonkorjuun aikaan

hautuu maan kuihtuneessa

povessa makaa jumala poikineen,

aarnikotka, ruostuneet naulat, armeijat

sortuneet tornit meren sylissä

korallien kuolin korina

musta ja valkoinen

äiti

pyyhkäise kasvosi

uurteet hyisellä vuorovedellä

saapuu Hermes, Afrodite, tai joku

jalkojenne jäljissä syttyy uusi

taivas, vanha maa

Hiljaiset asemat

[Olen ajatellut runojen sarjaa hiljaisten asemien teemalla. Junat ja kosminen kauhu, ne ovat lähellä sydäntäni, tässä tosin vain junat. Laitan poikkeuksellisesti kuvana, koska en viitsi edes alkaa yrittää toistaa toisen säkeistön visuaalista ilmettä Bloggerissa]

Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä, naista

kun pappi oli valmis
äitini kolmannessa polvessa
sanoi: annoitte sitten rengin nimen

ei minusta
       tullut renkiä, tallinnassa
                                luulevat piiaksi.