[Työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille keväällä 2017 kotitehtävänä olen yrittänyt kuvata mahdollisimman objektiivisesti miljöötä.]
Aurinko paistaa sumuharson takana kaupunkia ympäröivän metsän yläpuolella. Sieltä täältä halkeilleen asfaltin railoista puskee ruskeaa heinää. Viime yönä on satanut lunta, ja ohuessa lumipeitteessä näkyy pienen eläimen jälkiä, ne kulkevat kadun poikki lehdettömästä pusikosta harmaasta betonista valettuun kerrostaloon. On hiljaista. Tuulen humina nostaa välillä ääntään, se lennättää hetken harmaanruskeita, koppuraisia lehtiä maasta ja kirskuttaa lähellä seisovaa maailmanpyörää. Sen vieressä olevaa paikoilleen ruostunutta karusellia tuuli ei huojuta, kuten ei myöskään romahtaneen katoksen eikä roskien alle puoliksi hautautuneita törmäilyautoja.
Kaupungin talot ovat suuria, betonista tai tiilestä kasattuja kerrostaloja. Niiden ikkunoissa vain harvoissa on lasit jäljellä. Parvekkeiden kaiteet ovat ruosteessa nekin, muutamat ovat sortuneet. Kävelen sisään yhteen taloista. Rappukäytävä on täynnä roskia ja lasinsiruja, kaikki tomun peitossa. Seinällä on muutamia graffiteja. Auringonvalo siivilöityy portaikon ikkunasta sisään ja paljastaa leijailevan pölyn. Useimpien asuntojen ovet ovat jääneet auki, jotkut on otettu saranoiltaan ja lojuvat nyt lattioilla. Kuljen portaita ylös niin kauan kun niitä riittää, ja sitten astun yhteen asuntoon sisään. Siellä on muutama pöytä, tuoleja ja sohva, jonka päällinen on repeytynyt. Lattia on niin ikään tomun peitossa, ja rottien tai lintujen ulosteiden. Pöydällä on harmaan tomun alla sanomalehti, ja se on päivätty huhtikuulle 1986.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti