Perjantaina, neljältä iltapäivällä avokonttori oli jo hiljentynyt, ja enää vain Teron ja Eveliinan työpisteiltä kuului näppäimistöjen nakutusta. Lopulta Eveliina läpsäytti kannettavansa kiinni. ”Tämä taitaa olla tässä tältä viikolta. Kysyit päivällä, onko minulla viikonloppusuunnitelmia. Ei ole. Oliko sinulla mitään?”, hän kysyi Terolta. ”Ei minullakaan taida olla mitään erityistä”, Tero sanoi. Eveliina puki ulkovaatteita ylleen, ja lyhyen ikuisuuden jälkeen hän sanoi: ”Minun tekisi aivan kauheasti mieli jotain mättöruokaa. Nakkeja ja muusia. Lähdetkö kanssani syömään jonnekin?”. Tero nosti päänsä taulukkolaskentaohjelmasta ja katsoi Eveliinaa. ”Ei kun hemmetti. Minun piti tavata yhtä kaveria tässä alkuillasta. Miksei muuten”, Tero sanoi sitten. Puoli tuntia myöhemmin toimisto oli autio.
Teron asunto oli niukasti sisustettu yksiö, jonka ainoaa huonetta hallitsi kirjahylly, sohva ja televisio. Tero istui sohvalla kuulokkeet päässään, ja pelasi yhtä ammuskelupeliä Internet-yhteyden päässä olevan kaverinsa Sampon kanssa. ”Jonna murjottaa taas, hän olisi halunnut viettää perheiltaa, vaikka sanoin kyllä eilen sopineeni sinun kanssa terroristijahdista. ”, Sampo sanoi väliajalla. ”No jaa. Ainakin sinulla on joku. Minulla tämä leppoisa poikamieselämä tuntuu jatkuvan”. Teron puhelin piti ääntä, se oli WhatsApp-viesti Eveliinalta. Hän oli lähettänyt Terolle kuvan ruokapöydästä, jossa oli lautasella makkaraperunat ja lasissa punaviiniä. Teroa nauratti, hän lähetti nauravan hymiön paluuviestinä. ”Missä oikein luuhaat, matsi alkoi jo”, Sampo sanoi. ”Sori, työkaveri vaan lähetti hauskan kuvan, vastasin siihen”, Tero sanoi ja otti huikan oluestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti