”Saatana!”, Seppo karjaisi. Hänen teki mieli paiskata kännykkä sulavaan keväthankeen ja polkea se tohjoksi. Hän kuitenkin nielaisi kiukkunsa, rauhoittui, ahtoi loput lihapiirakasta suuhunsa ja palasi sitten autoon odottelemaan pokaa. Tavanomaisesti, silloin kun Mirkku ei soitellut hänelle, hän nautti arkipäivien verkkaisesta tunnelmasta, kun riitti kuskata muutama eteläisten kaupunginosien turkiksiin pukeutunut rouva Stockmannille ja tyyriitä pukuja käyttävä mies lentokentälle. Vuokraan ja muihin laskuihin tarvittava varallisuus lunastettiin verellä ja hiellä viikonloppuiltaisin.
Lihapiirakka ja sen väliin sullottu lenkkimakkaran viipale lämmitti vielä Sepon parissa vuodessa kasvamaan päässyttä vatsaa, kun taksipäätteeltä tuli toimeksianto lentokentälle kyytiä tahtovasta asiakkaasta. Seppo käynnisti Mercedes-Benzin ja lähti ajamaan Porthaninkatua alas. Perille saavuttuaan Seppo pyyhkäisi vaistomaisesti viiksistään ruoantähteitä ja röyhtäisi pikaisesti, ettei asiakkaan kuullen tarvinnut. Hän oli odottanut pokan olevan joku viimeisen päälle laittautunut liikemies, mutta autoon astuikin kirpputorirääsyihin kietoutunut keski-ikäinen mies parin kangassäkin kanssa.
”Päivää. Lentokentällekö pitäisi siis päästä?”, Seppo kysyi.
”Hyvää päivää. Voi kyllä, sinne minun pitäisi todella päästä”, mies vastasi.
Seppo nosti toista kulmakarvaansa, mutta napsautti sitten taksamittarin päälle ja lähti ajamaan kohti Helsinki-Vantaata. Hän vilkuili peruutuspeilistä takapenkille ilmaantunutta hahmoa, tyyppi oli jotenkin tutunnäköinen. Sepon tarkkailun kuitenkin keskeytti puhelin. Se oli Mirkku. Taas. Seppo tunsi, miten lihapiirakan lämpö alkoi muuttua poltteluksi.
”Minä en nyt millään joutaisi sinun mäkätystä kuuntelemaan, saat kyllä elatusmaksusi”, Seppo vastasi puhelimeen ja sulki sen saman tien. ”Ämmä”, Seppo lisäsi vielä ennen kuin vaihtoi puhelimen äänettömälle ja laski sen käsistään. Hän nautti ajatellessaan, miten Mirkkua täytyi suututtaa, kun ei ollut ehtinyt saada suunvuoroa. Sitten hän muisti takapenkillä istuvan miehen. ”Pahoittelen että jouduit kuulemaan tuon. Sukurasite, ymmärräthän”, hän selitti pokalle, jonka hymyä välikohtaus ei ollut pyyhkäissyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti